Meren viesti – syksy 24


    Meren viesti on lippukunnan tiedote tai ns. jäsenkirje, jossa kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja käännetään katse tulevaan. Tiedote julkaistaan aina toimintakauden alussa ja lopussa. Lippukunnan muita kuulumisia pääset seuraamaan sosiaalisen median kanavissa.

    Viimeaikaiset tapahtumat

    Lippukuntamme sai keväällä lahjoituksena uuden purjeveneen, Otavattaren. Kesän aikana on tutustuttu uuteen alukseen ja lähdetty uusille seikkailuille.

    Elokuun alussa vietettiin perinteistä kesäleiriä Jollista Hunkerin saarella. Viikinkiteemainen leiri oli onnistunut ja sääkin suosi leiriläisiä. Leirillä päästiin purjehtimaan Otavattarella, scouteilla ja optimistijollilla. Lisäksi maaohjelmassa tutustuttiin muun muassa vesialueiden elämään ja suojeluun. Kiitos kaikille leiriläisille ja leirin järjestäjille onnistuneesta leiristä.


    Ryhmien kokoontumisajat

    Syksyn toimintakausi on jo päässyt reippaasti alkuun. Lippukunnassa aloitti tänä vuonna yksi uusi sudenpentulauma ja seikkailijoihin siirtyi yksi ryhmä.

    Ryhmien kokoontumisaikoihin tuli hieman muutoksia viime keväästä. Syksyllä 2024 ryhmät kokoontuvat kololla seuraavasti:

    • Karhut (1. luokkalaiset) maanantaisin klo 17.30-18.45
    • Kilpikonnat (2. luokkalaiset) keskiviikkoisin klo 18.15-19.30
    • Oravat (3. luokkalaiset) maanantaisin klo 18-15-19.30
    • Ilvekset (4. luokkalaiset) torstaisin klo 18.15-19.30
    • Retkeilijät (6. luokkalaiset) joka toinen tiistai klo 18-20
    • Erämadot (7.-8. luokkalaiset) tiistaisin klo 18.00-19.30
    • Muinaismuistot kokoontuu sovitusti
    • Aikuispartio kokoontuu sovitusti noin kerran kuussa

    Lippukunnassamme aloitti syksyllä myös uusia johtajia. Karhujen johtajina toimivat lippukunnan omat kasvatit, tarpojaikäiset Moona, Elli ja Sylvi. Tarpojien tukena johtotehtävissä on myös lippukunnan muita aikuisia. Lisäksi seikkailijoiksi siirtyneitä Ilveksiä lähti johtamaan Markus. Tervetuloa mukaan lippukuntaan!

    Lippukunnan nettisivut uudistuivat

    Kesän aikana lippukunnan nettisivut kokivat muodonmuutoksen. Uudet nettisivut tulivat julki syyskuun toisella viikolla osoitteessa mere.fi. Uusi ilme antoi nettisivuille uuden elämän ja jatkossa tulet löytämään MeRen viestin myös nettisivuilta.

    Nettisivuilta löytyy nyt kaikenlaista uutta. Voit käydä tutustumassa muun muassa lippukunnan veneisiin, koloon ja leirisaareen. Lisäksi nettisivuilta löytyy hyödyllistä tietoa koloilloista ja leireistä sekä partioasusta. Oletkin näköjään jo löytänyt tiesi nettisivuille. Tutustu ihmeessä tarkemmin!

    Lippukunnan syysleiri – Matka maailman ympäri kahdessa päivässä

    Lippukunnan syysleiri järjestetään 4.-6.10. Rymättylässä Salorannassa. Syysleirillä tutustutaan erilaisiin kulttureihin ja seikkaillaan eri maiden tunnelmissa. Tavoitteena on päästä kiertämään koko maailman ympäri kahdessa päivässä. Pakkaahan matkalaukkusi ja lähde mukaan ennennäkemättömälle matkalle!

    Seikkailijat ja tarpojat retkeilevät perjantaista sunnuntaihin ja sudenpennut lauantaista sunnuntaihin. Sudenpennuilla on myös mahdollisuus osallistua syysleirille päiväretken muodossa lauantaina. Retken hinta on koko viikonlopun retkeilijöille 30€ ja lauantaista sunnuntaihin osallistuville sekä päiväretkeilijöille 20€.

    Matka maailman ympäri alkaa perjantaina klo 18 ja lauantaina sudenpennut liittyvät reissuremmiin klo 9. Päiväretkeläiset päättävät retken klo 18 ja sunnuntaina takaisin kotiin lähdetään klo 11. Tarkempaa tietoa leiristä lähetetään ilmoittautuneille lähempänä retkikirjeen muodossa.

    Ilmoittaudu mukaan seikkailuun: kuksaan.fi/74669 VIP 27.9.

    Nähdään maailmalla!

    Terveisin,

    leirinjohtajat Silva ja Ville

    sekä muu johtajisto

    Lounais-Suomen Partiopiirin tapahtumia

    Partiossa pääsee harrastamaan kaikenlaista ja tapahtumia on paljon. Jotta tapahtumat eivät menisi sivusuun tästä löytyy vielä lyhyt listaus partiopiirin syksyn tulevista tapahtumista. Näet kaikki tulevat tapahtumat myös täältä.

    Kisoja ja muuta mukavaa:

    25.9. L-SP Partio tutuksi -ilta, klo 18-19 Teamssissa järjestettävä etäilta on suunnattu kaikille partiosta kiinnostuneille aikuisille. Illan aikana tutustutaan mm. partion päämäärään ja keskeisiin termeihin sekä ikäkausiin.

    30.9. Partion iltateet: Tervetuloa Pestijohtajaksi Tutustutaan pestijohtajan tehtäviin Teamssissa.

    1.-12.10. L-SP Partioo Poris -näyttely Porin pääkirjastossa esillä partiotoimintaa. Mukavaa tekemistä esimerkiksi päiväreissulle Poriin.

    4.-6.10. L-SP Archipelago Race Vaativa yöpurjehduskilpailu ja purjehduskauden päätöstapahtuma, jossa purjehditaan ja vietetään aikaa partiokavereiden kanssa VIP 20.9.

    5.-6.10. Rysky24 – partiotaitojen syys-SM-kisat Kymenlaakson partiopiirin järjestämät partiotaitokilpailut

    30.10. L-SP Partio tutuksi -ilta, klo 18-19 Sisältö sama kuin aiemmassakin

    14.11. L-SP Tapahtuma aikuisille: Luolavuoren luolaseikkailu Nimensä mukaisesti seikkailua Luolavuoren luolastossa. VIP 31.10.

    22.-23.11. L-SP Partsaralli-yhteiskuntamajakka, tarpojille VIP 10.10.

    6.12. Soihtukulkue ja partiolaisten kauneimmat joululaulut Huom! Lippukunnan oma päätöstapahtuma on samaan aikaan.

    Koulutuksia:

    26.9. L-SP Tervetuloa partioon koulutus, Turun partiotoimistolla, klo 18-21, VIP 19.9.

    30.9. L-SP SPR Hätäensiapukurssi, verkkokoulutus VIP 30.9.

    5.11. L-SP Akelavihjarit, Teams, VIP 20.10.

    9.10.11. L-SP Nuori mieli -koulutus, Rauma, VIP 30.9.

    22.-24.11. L-SP Vaelluskoulutus, VIP 30.9.

    23.-24.11. L-SP Ensiavun peruskurssi, VIP 30.9.

    Partiolaisten adventtikalenteri

    Partiolaisten adventtikalenteri tulee myyntiin jälleen 15.10. Tämän vuoden kalenterin on suunnitellut Henna Ryynänen. Kaikki kalenterituotot käytetään partiotoimintaan ja suurin osa kalenteritutoista tulee kalenterin myyneen lippukunnan käyttöön.

    Kalenterimyynnin kautta partiolaiset pääsevät harjoittelemaan varainhankinnan ja myynnin taitoja.

    Kalenterin hinta on tänä vuonna 10€. Tonttumerkin saa 12 myydystä kalenterista, hopeisen tonttumerkin 50 myydystä ja kultaisen tonttumerkin 100 myydystä kalenterista.

    Kalenterikettuna toimii tänä vuonna Mari. Lisää tietoa kalenterimyynnistä tulee lähiviikkojen aikana sekä koloilloissa että kirjallisena ryhmien tiedotuskanavissa.

    Seuraathan MeReä somessa

    Facebook: Merimaskun Reimarit

    Instagram: @merimaskunreimarit